hauska alivakaa driveri. Hyvä rollereihin ja hysseflip
Hyvä kompaktin kokoinen bägi omaan makuun. Riittävä tila kiekoille ja muille varusteille. Materiaalia kestävää
Ainoa miinus bägissä on se että juomapullolle ei ole helposti käytettävää paikkaa.
Tuntuu hyvältä jalassa ja on kevyet. Goretex ei ole kyllä parhaalla tasolla.
Iha hyviä kiekkoja oli.itellä oli jo 2 niistä valmiina
Kävin tänään heittämässä Topias Jokisen kanssa Varistonniityn frisbeegolf-radalla. Topias osasi todella hyvin kertoa mitä parannettavia asioita heitossani on ja miten niitä voisi parantaa. Myös kierroksen aikana Topias kertoi paljon muita hyviä tipsejä frisbeegolffiin liittyen. Esimerkiksi opin tekemään paljon parempia väylä ratkaisuja ja muita asioita…. Topias oli muutenkin tosi kannustava ja super kiva persoonana. Juttu luosti koko kierroksen ajan ja myös hän on hyvin helposti lähestyttävä ihminen.
Voin lämpimästi suositella!!!! 😊
Arvoltaan kiekot oli vähemmän kuin itse tilaus. Muutoin oli ok 2 kiekkoa
Ensiksi pitää sanoa, että omani lensi aluksi järkyttävän vakaasti. Tasotin kannen kiehuvalla vedellä ja lentää nyt kuin kuuluukin.
Muodoltaahan tämä on lähes identtinen Toron/Zonen kanssa, mutta lennoltaan merkittävästi suorempi.
Liitoa tästä löytyy ja feidi ei ole mikään merkittävä. "Realistisemmat" lentonumerot tälle olisi ehkä [4 4 0 2].
Loistavat jalkaan hyvä pito alustasta riippumatta
Homma toimi täydellisesti tilaus sisään ja seuraavana päivän hakemaan liikkestä 💪💪
Broke the first time I used it. Couldnt fold it in... Really bad quality.
Loistava kiekko lähäreihin ja lyhyempiin väyliin!
Todella hyvä ylivakaa lähestymis kiekko
Todella ylivakaa väylä draiveri
Muutti kostealla pelaamista aivan älyttömästi! Sportsack sieltä paremmasta päästä! Hintansa arvoinen!
Ostin bägin n. 4viikkoa sitten ja käynnyt melkein joka päivä kiessillä bägin kanssa ja on ollut loistava. hyvät pehmusteet ja pysynyt hyvin ehjänä.
Hyvä ostos! Toiveita kuunneltiin ja kermaa tuli. Iso kiitos!!
Muovi on mukavan tuntuista ja siitä saa pitävän otteen. Kovaa heitettäessä käy vähän yli ja antaa mukavan feidin.
Erityisesti rystyheittoon keskittynyt tunti sujui loistavasti. Sain lyhyessä ajassa paljon hyviä vinkkejä heiton parantamiseksi. Topiaksella on sopivan kannustava valmennustyyli rakentavaa palautetta unohtamatta.
Voin suositella lämpimästi!
Gripikäs ja liitävä putteri syvempää hakevalle
Kuvassa punainen, prodigy kanadan sivulta löytyy oikea pinkki versio.
Yksi tämän hetken suosikki heittoputteri loistavan liidon vuoksi. Ei noihin heitto numeroihin kannata orjallisesti luottaa. Kentällä tuo aina lopulta selviää miten kiekot käyttäytyy. Itsellä ei ole ainakaan ennen ole ollut näin pitkällä liidolla olevaa purteria, vaikka on 5 liidolla varustettuja puttereitakin hyllyssä. Vastatuulessakaan ei muutu rolleriksi, että kiekkoa pitää vain heittää hieman pehmeämmin (smooth). Jos alat tempomaan voimalla, niin sitten on alivakaa...